Kaaponkammari

Tiistaina se flunssa alkoi jylläämään minullakin. Perheenäiti kun sairastuu, niin siitä on kyllä leikki kaukana, etenkin kun perheessä on vauva, joka vaatii hoitoa. Ei enää pysy paikallaan, vaan mielellään vetäisi matoasennossa pitkin taloa.

Flunssa alkoi maanantai iltana ensin kurkussa tuntuvana kipuna, jonka jälkeen jalkoja kolotti, etenkin lonkkia ja híeman selkää. Myöhemmin oli jo kuumetta, mutta sitä en lähtenyt sen kummemmin mittailemaan.

Eilen aamulla oli sitten kurkkukipu aikas pahaa, eikä nieleminenkään oikein onnistunut. Voimat ihan poissa. Päivä meni jotenkin Kaapon kanssa. Lötköteltiin sängyllä. En jaksanut edes apua soitella, sillä koti oli aivan katastrofaalisen sekaisin.

Ja mies tietysti kauempana reissussa. Hänen piti ajoittaa kotiintulonsa niin, että on neljältä hakemassa keskimmäistä jääkiekkopeliin. Hänelle oli soitettu autoon, että joku tuomareista on sairastunut, että voisiko mieheni toimia tuomarina ja hän suostui. Siinä vaiheessa ärähdin. Eikö hän muistanut, että minä olin sairaana kotona? Hän kyllä tajusi mokanneensa ja soitti perään minulle ja oli keksinyt, että vanhin poika toimiikin tuomarina, ja hän hoitaa Kaapoa jäähallilla. No, sitten tuli ongelmia, kun vanhimmalla pojalla on niin pitkä koulumatka, että hän ei ehtinyt neljäksi kotiin. Siihenkin keksittiin sitten ratkaisu. Ilta miehillä jatkui vielä vanhimman  pojan painilla ja jääkiekkoharkoilla, joten olivat hakeneet välissä Kaapolle Citymarketista ruokaa:)

Tänä aamuna mies pakkasi Kaapolle vaippoja, ruokaa ja rattaat ja lähtivät työreissulle Tampereelle. Ääntä ei juuri tule, joten perään en ole kysellyt.

Päivän pieni piristys oli se, että  vanhin poika oli saanut ison kassillisen karkkeja abeilta ja antoi ne keskimmäiselle. Seassa oli myös kurkkukaramelleja, jotka pojat ystävällisesti lahjoittivat minulle.

Että tällaista tänään. Toivottavasti siellä perheenäiti ei sairasta, ei kivaa.