perjantai 10. helmikuuta 2012

Kahdeksan kuukauden tauko - onko kukaan huomannut?

Kyllä se minä olen, Hanna täällä, kukkuu!

Päivitin blogiani viimeksi kahdeksan kuukautta sitten, enkä silloin tiennyt, etten päivitä tooosi pitkään aikaan. Tuli vaan sellainen totaalikyllästyminen bloggaamiseen, sen iloihin ja suruihin. Kyllä te tiedätte kamut, mitä tarkoitan tai jos ette tiedä, niin ei sekään haittaa.

Kun olin päättänyt olla kirjoittamatta, en halunnut aukaista bloggeria ollenkaan. Blogikaverit olivat kyllä mielessä, mutta kun en itse kirjoittanut, en voinut avata, enkä edes kurkistella, mitä teille muille kuuluu.
Aika outoa loppujen lopuksi.

Viime aikoina olen alkanut kaipaamaan teitä ihan suunattomasti ja olen kurkistellut, vielä uskaltamatta jättää kommentteja juurikaan teidän blogeihin. On ollut aivan suunnattoman ihanaa taas palata tänne ja nythän minulla on kovin kiireistä: Lueskelen blogeja toisen perään kahdeksan kuukauden ajalta. Ja tästä seuraa siis aivan mielettömän paljon lieveilmiöitä, joista pahin on:SISUSTUSBUUMI. Muutaman blogin seuraamisen jäleen hain tänään elloksen paketin, josta tuli haaveilemani lamppu, tosin tälläinen halpisversio. Nappaan nyt kuvan Elloksen sivuilta lampusta:


Lampun ovh oli 229, mikä oli minun budjetillinen melko paljon. Olin blogimaailmasta lukenut, että Ellokselta saa parhaimmillaan 50% alennusta ja aloin googlaamaan. Alennuskoodi löytyi helposti ja sain 50% alennusta lampusta ja eikun odottamaan. Tänään illansuussa tuli iloinen yllätys, kun sain haettua lampun postista. No, ei se nyt ihan kuvanmukainen ollut: huteraa halpistekoa ja mikä ikävintä lampunvarjostin ei ollut puhtaanvalkoinen, vaan sellainen likaisen beessinsävyinen aavistuksen verran. Mutta onneksi Ikeassa varjostimet eivät ole kalliita, joten hommaan sieltä varjostimen. Mutta tää oli yksi niitä must juttuja, jota oli vaan PAKKO saada...

Aika jännää olla täällä taas - onkohan enää ketään kuulolla?

11 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Juu juu, kuulolla ollaan! <3

Maketsu kirjoitti...

Hah, juuri eilen sanoin Minnalle, että eipä ole Kaapostakaan kuulunut. Tervetuloa takaisin! Hieno lamppu!

Anne kirjoitti...

Welcome back :)

Heidi kirjoitti...

Kiva että olet palannut :)

Mira kirjoitti...

Tervetuloa takaisin! Itse asiassa just äsken mietin, minne olet hävinnyt :)

Kaaponkammari kirjoitti...

Kiitos pieni lintu, että vielä kuulolla olet!:)

Maketsu: Mä tuun sulle kyllään oikein ajan kanssa viinilasin kera:)

Anne:Kiitos Anne, teillekin olen kyllä tulossa kylään:), pitkästä aikaa!

Heidi: Kiva kun jätit puumerkkisi, olen kovin utelias teidän kaikkien kuulumisten suhteen.

Mira:Kiva kun blogikaveri ei oo unohtunut!!!

anrinko kirjoitti...

Tervetuloa takaisin!

Peppi kirjoitti...

moiii! tiedätkö ihan joku päivä sitten mietiskelin, että mitähän siulle kuuluu, että eihän mitään ikävää tapahtunut, kun yhtäkkiä postaukset loppui. Kiva kun oot taas täällä :)

Anniina kirjoitti...

Huomattu on! Harmittelin että juuri kun löysin blogisi postaukset loppuivatkin... :)

Terhi kirjoitti...

Jei, sä oot back. Niiiiiin kivaa :)

Kaaponkammari kirjoitti...

Anrinko, Peppi, Anniina ja Terhi: On tosiaan aika huikeeta olla täällä, hieman hämillään olen, mutta kiva kun on lämmin vastaanotto!