lauantai 7. toukokuuta 2011

Asunnonvaihtoa loman ajaksi


Monella lapsiperheellä kesäloman vietto ulkomailla jää vain kaukaiseksi haaveeksi, koska lentojen lisäksi on kustannettava majoitus. Lomien miettiminen meidän pereessä on myös tapetilla ja ajattelin hieman perehtyä kodinvaihtoon ulkomailla.

Hotellihuoneisiin on vaikeaa mahduttaa yli kaksilapsisia perheitä, joten meidänkin on mietittävä muita ratkaisuja. Yksi tapa viettää ainutlaatuinen loma, on käyttää kodinvaihtoLoma.com:n palveluja ja vaihtaa asuntoa jossain päin maailmaa. Kutkuttava ajatus, eikö? Meillä on ollut viritteillä  vaihtosysteemi keskieuroopasta tuttavaperheen kesken, mutta tähän nettilinkkiin tutustuin tänään ihan ensimmäistä kertaa.

Lentoja saa nykyisin sopuhintaan, kun on oikeaan aikaan varaamassa. Majoittuminen pienten lasten kanssa loman ajaksi hotellihuoneeseen ei välttämättä ole yksinkertaisin vaihtoehto. Minusta näitten naperoitten kanssa on kyllä ihan mukavaa, että on hieman tilaa leikkiä ja temmeltää. Myöskin isommat lapset usein tykkäävät aktiviteeteistä. Meillä täytyy ainakin ollan nurmikkoa ja sellaista pelitilaa, että voi touhuta mailojen ja pyörien ja muiden härpäkkeiden parissa.


Minusta asunnonvaihdossa plussaa ovat seuraavat asiat:
- ilmainen majoitus oman kodin tasoisessa kohteessa haluamassasi paikassa
- myös autonvaihto kohteessa on mahdollinen, joten sitäkään ei tarvitse välttämättä vuokrata
- lelut, kodintavarat yms. tarpeellinen käytettävissä
- ateriat on helppo valmistaa valmiissa täysin varustetussa keittiössä
- kotona-asumisen mukavuus verrattuna hotellihuoneeseen

Arveluttavia asioita:
- oman asunnon luovuttaminen ventovieraan käyttöön
- asunnon kunnon säilyminen samanlaisena kuin sitä luovutettaessa
- mahdolliset kulttuurierot vaihdettavien kesken


Asunnonvaihto ei varmastikaan ole paras ratkaisu sellaisille, jotka ovat äärimmäisen tarkkoja asunnostaan taikka pelkäävät oman kotinsa puolesta mm. varastelut tms. Täytyy sanoa, että meidän perheen hieman boheemille ja vaihtelunhaluiselle luonteelle voisi asunnonvaihto sopia, sillä pieni riskinotto on minusta vaan jännää, enkä osaisi pelätä mitään sen kummempaa katastrofia tapahtuvan kodillemme. Mieheni saattaa muuten olla hieman eri mieltä asiasta, mutta nyt ei ole kotona, joten kirjoitan ihan omissa nimissäni:)


Kaiken kaikkiaan sivujen kautta on tehty kymmeniä tuhansia vaihtoja ja kokemukset ovat olleet ilmeisen tyytyväisiä. Olisi mukava kuulla mielipiteesi kodinvaihdosta loman ajaksi? Oletko kuullut vaihdosta ja miltä se sinusta tuntuisi lomanviettomahdollisuutena?

(kaikki kuvat on kopioitu kodinvaihtolomat.com esillä olevien asuntojen kuvia)

6 kommenttia:

Peppi kirjoitti...

Joskus olen lukenut lehtijuttuja aiheesta. Asunnonvaihdossa pääsisi ehkä näkemään hitusen lähempää tavallista arkea toisessa maassa. Sillä kyllähän kodit jo jotain kertovat arjesta.
Itse joutuisn varmaan tekemään kaappien supersiivouksen ennenkuin voisin rauhallisin mielin päästää ketään vierasta kotiimme asumaan. Apuaaa- stressaava ajatus :) Tuttujen kanssa tietysti vähän eri asia.

Kaaponkammari kirjoitti...

Samanlaisia tuntemuksia ton siivouksen suhteen. Itse asiassa kun alkaa miettiä, niin sitähän pitää pestä kaikki peitoista lähtien, joten ei ihan mutkatonta tuo vaihtokaan...:) Hyvää äitienpäivää sinulle!

-m- kirjoitti...

Aika kiva idea mut jotenkin tuntuis siltä, että pitäs jemmailla osa tavaroista, joiden ei ainakaan halua särkyvän tms tai kenenkään vieraan tonkivan... Ehkä ihan turha ennakkoluulo! Olis ehkä "turvallista" aloittaa jonkun tuttavan kanssa...

Kaaponkammari kirjoitti...

-m- mua toi siivouspuoli lähinnä. OIs vaan kamala urakka. Pitäs koko suku valjastaa auttamaan:)

-m- kirjoitti...

Joo mä voin kyllä tulla talkoisiin ihan mielelläni! Ihan muutenkin, vaikka ette mitään asunnonvaihtoa harkitsiskaan.

Nina kirjoitti...

Rohkaistuitteko koskaan tätä kokeilemaan? Kiinnostaa, koska olen itse hurahtanut kodinvaihtoon ihan täysin.