tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kevättä kaulalle


Eilen liikkuessani kotikylältä tein ostoksia. Ostokseni tuppaavat usein liittymään kotiin taikka lapsiin mutta eilen tarttui mukaan jotain itsellenikin. Suurimpana syynä varmasti edullinen hinta mutta myös piristystä kevääseen kaipasin. Ostin nimittäin perusvalkoisen trikoopaidan ja siihen sitten erilaisia huiveja, jotka on mukava kietoa kaulalle eilaisten trikoopaitojen, tunikoiden tai vaikkapa paitisten kanssa. Tulee heti puetumpi olo, jos huivi on kietaistuna sykkyrälle. Aika näyttää, tuleeko huiveja käytettyä. Koskaan ei etukäteen tiedä.

Vaatetus mulla on kotona aikamoisen rento ja mun ihan lempparihousut on mustat trikoot, koska uloslähtiessä ne on mukava jättää ulkohousujen alle ja sitten taas vetäistä ulkohousut äkkiä pois sisätiloissa. Mustien trikoiden kanssa tunikoita, neuleita, trikoopaitoja tai välillä kyllä ihan mitä sattuu täällä kotioloissa. Näkisittepä vaan:)...Kaupoille tai menoille lähtiessä käytän farkkuja. Kenkinä tänä talvena UGG:it ovat olleet tänä niin trikoiden, farkkujen kuin toppahousujenkin kanssa ihan ykköskengät. Ne on jalassa kuin aamutossut.

Mikä on sun lempparihuivi näistä? Tai tykkäätkö näistä ylipäänsä ja käytätkö huiveja? Mä tykkään tuosta kukallisesta. Se tuo kevääntuntua kaulalle:)

p.s Sain Amerikan tuliaisina kameran ja nyt kääntelen ja vääntelen ja edelleen ihmettelen valokuvaamista...








12 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Eikös vain olekkin kiva, kun joskus löytää itselleenkin jotain kauppareissuilta :) Mun tulee kans ostettua lapsille, vaikka eivät välttämättä tarviskaan. Mutta joskus pitää hemmotella itseäänkin! Ihania huiveja. Mä tykkään kahdesta ekasta vasemmalta lukien. Mukavaa tiistaita!

TiinaK kirjoitti...

Kaikki huivit ovat kauniita. Minä en osaa käyttää huiveja, ei ole ehkä se minun juttu.

Heidi kirjoitti...

Ihan ekaksi, ihastuttava tää blogin uusi ilme, kivan valoisa!!!

sitten huiveihin ja vaatetukseen muutenkin...Mäkin tykkään noista kaikista, mutta varmaan tuota mustaa pampulahuivia pitäisin kuitenkin eniten. MIkä siinä mustassa niin onkin? Tosin kevääntullen kukkahuivikin voisi kaulalle löytää. Tykkään kanssa huiveista!
Viimeviikolla luovuin uggeistani, oli ne kyllä taas tän talven pelastus, ei varpaat palellut. Ja nyt onkin sitten jo tepasteltu keväisemmillä kengillä, ja kohta kumppareilla! (ihana ilma)
Itse myös pukeudun kotona juuri noin kuin sinäkin! Yhdet lempparikotihousut on me&i:n mustat velourhousut, tosi mukavat lökähousut!

mukavaa viikonjatkoa!

Linda kirjoitti...

Ihania huiveja! Pitääkin kaivella keväthuivit esille, ne sentään mahtuu minulle, kun muut vaatteet ei sit meekään...;)

Peppi kirjoitti...

Jostain syystä huivit näyttävät aina paremmalta toisilla kuin itsellä. Tykkäisin sellasesta rennosta sykkyrästä, voisin kuvitella itselleni tuon harmaan tai mustan huivin. Mutta kun yritän huivi kaulassa olla (muulloin kuin ulkona) tulee herkästi epävarmaolo, että mitenhän nää vaatteet ny oikein on... Ihana kun löysit itsellesi! Mie tein eilen pikakierroksen, kevättakkia katsastelin. Kotiin tulin kassissa takki K:lle... että näin taas.

Elegia kirjoitti...

Minäkin olen huivifani. Kesällä heitän usein huivin harteille, ettei aurinko kärtsää ja se on muutenkin kätevämpi kuin vaikkapa takki, jos on lämmintä, muttei kuitenkaan riittävän lämmintä.

Kaikki nuo huivisi ovat kauniita, ehkä toinen vasemmalta vie voiton. Kiihkeä kamppailu oli kyllä tuon kukkahuivin kanssa :D

Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta ja kiinnostuin. Tulenpa toistenkin enkä ehkä menekään ihan heti, vaan jään tutustumaan enempi :)

Terhi kirjoitti...

Noin se menee mullakin - lähden shoppailemaan ja kotiutuessani huomaan, että olen ostanut lapsille ja kotiin kaikkea, mutta jäänyt itse ilman vaikka olisin vartavasten lähtenyt ostamaan itselleni. Mä pitäisin noista ehdottomasti tota mustaa pampulahuivia syystä, että mun oma tuollainen on jo miltei loppuunkulutettu ja tarttisin uuden moisen :D Kivoja ovat kaikki!

-m- kirjoitti...

Kivoja löytöjä!! Jään innolla odottamaan uuden kameran kuvasatoa. Kuvaamisesta kummasti innostuu niinku tästä bloggaamisesta!

Minna kirjoitti...

Ihania huiveja :)!Mulla kans ihan sama juttu, lapsille on niin paljon helpompi ja kiva löytää uusia vaatteita ja asusteita. Mutta tarkoitus olisi tässä kyllä lähteä ostoksille ja ihan itselle (ja jos, niin ihan vähän vaan lapsille..). Mä tykkään kaikista noista huiveista, mutta himpun verran eniten tuosta tokasta (onko se harmaa?) huivista. Mä taas en osaa kotosalla käyttää huiveja, kylään mennessä saatan kietaista huivin. Mutta kaulahuivi on oltava kaulassa, viileämpinä kesäpäivinäkin ;), kevyempi materiaali tietty.

ONNEA uudesta kamerasta!!Voi että mä niin haaveilen uudesta kamerasta...turhauttaa mokoma pokkari :(.

Hyvää illanjatkoa Kaaponkammariin!

t.MInna ;)

Kaaponkammari kirjoitti...

Virpi:juu enemmän pitäs olla vaan itsekäs ja homata itelleen juttuja:)

tiinak: minä kanssa harjoittelen, katsotaan kuins käy

heidi, mukava kuulla että muutkin viihtyy trikoissa ja ugeissa. huiveja harjoittelen nyt,.

linda, hih sulla tosiaan voi olla aika tukalat paikat mutta huiveja voit vaihdella:)

peppi, mulla sama fiilis, että muilla vaatteet näyttää aina paremmilta kuin itsellä;)

elegia: kiva kun tulit piipahtamaan ja aina ihana saada uusia lukijoita, joten kiva kiva. Huivit ovat kyllä aikas nätit, tänään oli eka kaulassa, kyllä vähän mietitytti:)))

terhi: juu sama vika, lapsille tulee liikaa hommattua. ai sinulla sama huivi, täytyy yrittää pitää.

m: vaikeaa on tuo kuvaaminen, tosi vaikeaa

Kaaponkammari kirjoitti...

Villa kajava: kyllä oli muuten tänään kertsissä jännää kun laitoin harmaan huivin kaulaan. Oli puetumpi olo ja ihan kiva oli käyttää.

Osta vaan itelles, se piristää:)

mansardikaton alla kirjoitti...

Voi että ihania huiveja. Mä hiplasin kanssa kaupoilla huiveja, vaan jätin ne kauppaan kun huivej aon jo yllinkyllin kotona. Mutta kai se yksi kukkahuivi pitäisi silti kevään kunniaksi saada..
Vannoin muuten etten ikinämaailmassakoskaan laita mitään legginssejä jalkaani..vaan sellaisethan on mulla jalassa lähes päivittäin nykyään :)). juurikin tuon ulkohousasian takia. Ihmistenilmoille mennessä yritän kyllä laittaa farkut tai hameen. Ne legginssit ei välttämättä ole kovin kauniit meikäläisen jalassa meinaan, mutta mukavat joo :)