perjantai 14. tammikuuta 2011

Virhearviointeja



Sattuukos teille koskaan niin, että kaupassa teillä on sellainen fiilis, että nämä sopii kuin nenä päähän siihen ja siihen kohtaan kodissanne?  Ja sitten kun tuutte kotiin, totuus on aivan toinen ja pienoinen pettymys nieltävänä.

No mulle kävi näin. Olen kirjoittanut tuoli/pöytäprojektistani aiemmissa postauksissa. Löysin siis sen mieleisen valkoisen pöydän ja siihen on alkanut vanhojen tuolien metsästys. Puutuoleja ei oikein järkevällä hinnalla saa mistään ja mietin muita ratkaisuja. Ajattelin, että osa tuoleista voisikin olla uusvanhoja ruskeita, koska keittiössä on Ikean Ulriksdal täystammiovet. Tällä tavoin saisin olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön sidottua mukavasti toisiinsa. Ovathan ne yhtä ja samaa tilaa.

Tulin kotiin kolmen uuden tuolin kanssa ja mallasin intoa puhkuen tuoleja pöydän ympärille ja täytyy todeta, että eivät käyneet sitten ollenkaan yhteen, nuo uudet ja vanhat. Vanhat ovat jo niin paljon kapeampiakin kuin uudet ja ihan eri tyylisiä. Hupsheijakkaa!

Otetaan samalla esiin tää mun plan B: Laskeskelin huvikseni, että uudet ovet saisi tonnilla. Yritin miehelle ehdottaa ovien maalaamista, mutta hän ei innostunut, vaikka yritin esitellä blogeista bongaamiani maalattuja keittiöitä. Hän on sitä mieltä, että käsipelillä ei saa siistiä jälkeä. Onko kellään kokemusta keittiön maalaamisesta? Ois kiva kuulla. Ulriksdal ovien maalaaminen voi olla haaste, kun siinä on ne urat keskellä.

Ikean keittiöön ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Mitään ongelmia ei ole ollut ja voisin hyvin jatkossa ottaa sieltä keittiön.

Oletteko jo kyllästyneet näihin tuolijorinoihin? Onko ideoita ruokapöydän ympärille? Kävisköhän rottinki? Montaa tuoli en voi enää "sössiä".

12 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Mulla ei itselläni ole kokemusta ovien maalaamisesta, mutta sukulaiset maalasivat vanhat ja aikas kamalan näköiset keittiön kaappien ovet tosi hienoksi. Mie en edes ensin uskonut että on maalattu vaan luulin että ovat ihan uudet ovet :) Että eiköhän se onnistu ihan hyvin jos meinaat urakkaan ryhtyä :)
Mun pitäs maalata Manun huoneen karseat 80-luvun kaappien ovet vähän siistimmäksi...toinen vaihtoehto ois ottaa ne kokonaan irti (ovat kiinteä kaluste) mut se ois sitten jo vähän isompi homma, menis lattiatkin uusiksi :D vielä mietin että kumpaan ryhdytään.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Meilläkin on ikean keittiö, tasot kiveä kuiteski, ja ihan olen ollut tyytyväinen. Hintansa arvoinen!

Mä suosittelen, että otat ton tuolijutun nyt rauhassa. Ajan kanssa keräät ne vanhat tuolit. Toinen vaihtoehto on modernit ja rehellisesti ihan erilaiset uudet tuoli, ei uusvanhat. Noi modernit kyllä menee melkein klassikkopuolelle ja hintaa on sikana. Kyllä sä ne tuoli vanhukset aikanaan löydät. :D

Sanna-Pauliina kirjoitti...

On se vaikeaa tämä sisustajan arki! Harmi jos tuolit eivät sopineetkaan.. Toivottavasti löydät jotkut aivan ihanat jotka sopii ihan just nappiin :)

-m- kirjoitti...

Eiköhän ne mieleiset tuolit vielä jostain eteen tule! Malttia vaan ja ahkeraa antiikkibongausta! MIssä hinnoissa tuommoiset vanhat tuolit liikkuu?

Peppi kirjoitti...

Niin ja eihän sitä tiedä, jos vaikka noi "virhetuolitkin" vielä löytäisivät teiltä ne oikeat paikkansa. Joku pimeä yö - bling, keksit sen. Tai sitten vaan kiertoon. Kyllä ne sopivat jostain löytyy!

Kaaponkammari kirjoitti...

Heidi: Kiva kuulla tuosta maalaamisesta. Täytynee miettiä vielä maalaamista. Onhan se oma urakkansa varmaan sekin.

Ehkä maalaaminen teidän tapauksessa voisi olla helpompi ratkaisu.

Emilia: Malttamaton luonteenpiirteeni nousee tässäkin kohden esiin. On vaikeaa kestää keskeneräisiä asioita mutta nyt on tosiaan vaan hyväsyttävä se fakta, ettei tuoleja ole tähän hätään, vaan pitää odottaa rauhassa. Hyvä kun toppuuttelit mua, vaikka kyllä se valkoinen keittiö ois kova juttu...

Sanna-Pauliina: sanos muuta. Tää sisustaminen ja bloggaaminen käy ihan työstä, harmi ettei kummastakaan makseta pennin latia:) Taitais olla kovat palkat, jos maksettais...

-m- yhtä yritin huutaa, mutta lopetin siinä 35e hujsakoissa, kun ois tullut vielä matkahuollon kustannukset päälle ja se kaikki muu sämplääminen siinä päälle. En tiiä,mitä ne noin yleensä maksaa, ei mitään hajua. Pitää alkaan seurailemaan.

Peppi:Juu, kyllä noi tuolit paikkansa löytää. Ei siinä mitään, tai sitten myyntiin vaan. Turhaa tavaraa on turha "hillota".

maikku kirjoitti...

heippa! kiva kun jätit kommentin blogiini... osasin tulla vastavierilulle..

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tämä nyt ei ihan vastaa kysymykseesi, mutta kuitenkin:) Me tehtiin uuteen keittiöön ovet itse, eli puutavaraliikkeestä huonekalulevyä, jonka he sahasi valmiiksi mittojen mukaan, siihen jyrsittiin halutut urat ja veli maalasi ne ruiskulla, ensin pohjamaali ja kaksi (vai kolme?) kerrosta olisiko ollut Empireä(?), jota piti kyllä ohentaa ihan reippaasti, että toimi ruiskussa. Eipä erota kaupasta ostetuista. Tietysti eri asia käsitellä jo valmiita ovia kuin tuollaista käsittelemätöntä levyä, mutta varmasti mahdollista. Varmaan jossain maalausliikkessä homma hoituu, jos ei itse halua tehdä, ainakin meillä ruiskulla maalaaminen toi tosi hyvän lopputuloksen. Maalaamalla saa suht halvalla uuden ja raikkaan ilmeen.

Satu (ensimmäistä kertaa vierailulla!)

Kaaponkammari kirjoitti...

Satu, olipa mukavaa, että eksyit tänne. Toivottavasti voit tulla uudestaankin.

Tuo ruiskumaalaaminen kyllä houkuttelisi mutta en tiedä, missä sellaista tedään. Täytyy selvitellä asiaa.

Olettepa olleet ahkeria, kun olette itse tehneet kaapit. Ainakin säästöä on syntynyt ihan varmasti.

Noora kirjoitti...

Heippa, me maalautettiin viime kesänä keittiön kaapinovet automaalaamossa ja ollaan erittäin tyytyväisiä. Voin suositella! Ja samalla maalattiin välitilankaakelit kaakelimaalilla ja niin tuli tehtyä pienen budjetin remppa.

lumikissa kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta tuo tuolien metsästys. Mulla sama ongelma olkkarin pöydän kanssa :).
Ihana tuo edellisen postauksen lehmätaulu. Mistä löysit kankaan, on aivan ihana, ja ne värit!!!
Tervetuloa kurkkaamaan aarreaittaani :)

Kaaponkammari kirjoitti...

Noora: Voi vitsi sentään. Menen heti katsomaan, onko tästä rempasta enemmän juttua jossain blogissasi.

lumikissa: Tuota kangasta myydään ihan marimekon liikkeissä. Luulsimpa että kaikissa myymälöissä lähes.

***Kiitos molemmille käynnistä. Oli kiva kun kävitte************