lauantai 18. joulukuuta 2010

Poikien huoneet...


pitäisi saada johonkin järjestykseen jouluksi. Kaikki alkoi siitä, kun alettiin laittaa Kaaponkammaria. Tähän mennessä kammaria ei ole ollutkaan, omaa sellaista, mutta nyt on Kaapon aika alkaa asettumaan omaan huoneeseensa, ettei käy niin kuin muiden kanssa, jotka nukkuivat vieressä luvattoman kauan.


Huoneita tehdään niin, että Kaapo saa keskimmäisen huoneen, keskimmäinen saa vanhimman huoneen ja vanhin muuttaa alakertaan ylimääräiseen huoneeseen. Huonekaluja kierrätetään huoneesta toiseen, sillä periaatteella, ettei mitään ostella, vaan kaivellaan varastonperukoita. Siellä sitä tavaraa ja roipetta on kertynyt. Tosin kaikki ei niin kauheen mieleistä, mutta ei mahda mitään.

Kaaponkammari alkaa oleen tavaroita myöten valmis, mutta taulut vielä puuttuu. Keskeneriäistä ei kait pitäisi esitellä, mutta olkaa armollisia näin joulun alla:)

Erityisen iloiseksi tulin Prinsessa & Auto blogin pitäjälle ihanasta viirilippurivistä, jonka sain häneltä ostettua, kun hän siivosi työhuonettaan. Se minusta on todella ihana ja todella huolellista työtä!


Oottekos muuten nähneet tällaisia kirjaimia? Niitä on erilaisia ja niistä tulee puujuna, jolla voi huristella. Minä en ollut nähnyt, tosinen en oo pikkulastenjuttuja seurannut moneen vuoteen. Ei tule kaverilla vastaan, ellei ole samanniminen:)



Pieni pullea joulupukki on kuumeessa mutta lähettää lukijoille terkkuja!



15 kommenttia:

anrinko kirjoitti...

Oi, noi värithän sopi teidän huoneeseen ihan täydelliseksi!
Kiitos kauniista kehuista. =)

5xmamma kirjoitti...

Meillä on samasta osoitteesta tilattu viirinauha pikku prinsessan huoneeseen.

t. Minna kera kuuden pojan ja yhden prinsessan

5xmamma kirjoitti...

Nyt lähti vähän kesken, piti vielä sanomani että näyttääpä kauniilta

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kutsusta,oli mukava piipahtaa =)
Sinulla on siellä suloinen tonttu tai useampi tietty...minulla on neljä tyttöä ja yksi poika <3 joista kaksi enää pieniä...kaksi tonttua löytynee aattona meiltä.
Oikein hyvää ,lämmintä joulunaikaa sinulle!

Terhi kirjoitti...

Onpa kiva tuo kirjainjuna! Äitini toi monta vuotta sitten etelästä esikoiselleni vastaavan, puunvärisen tosin, mutta muualla en ole tuollaiseen törmännyt. Suloinen tonttu :) Milloin hän on siis syntynyt, kun on about saman ikäinen meidän nuorimman kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

ihania kuvia! Meidän perheessä ei vielä siivottu ja se homma ulkoistetaan. Rauhallista Joulua kaikille! terkuin KS

Minna kirjoitti...

Voi kuinka suloinen pikku-joulupukki ;)! Minusta huone näyttää kivalta, puunväri tuo lämmintä sävyä, viirinauhat meilläkin (O.N.-blogin Anulta ostin), hyvältä huone näyttää ja hienoa ja järkevää laittaa vanhaa huonekalua kiertoon :). Meillä tilanpuutteen vuoksi 1½v Little Miss Sunshine nukkuu meidän huoneessa. Meidän sängyssä nukkui n8kk, samoin muut lapset. Mun yöunien alkaessa kärsimään siirrettiin omaan sänkyyn. Nuo kirjaimet ihanat! En ole missään nähnyt :(. Meillä valkoiset kirjaimet joka lapsella. Kivaa viikonloppua!

t.Minna :)

Kaaponkammari kirjoitti...

Lämmin kiitos kaikille kommenteista. Ne on tän jutun suola!!!

anrinko: Kiitos tekijälle:)

5xmamma:Aika hauskaa, että teilläkin on se sama. Laitas joskus kuva fb?:) Kiva kun oot seurannut tätä.

Vaahteramäen emäntä:Teillä sitä vilsekttä ja riemua riittää. Täytyykin katsoa vielä pesueestanne juttuja lisää blogistasi. Vierailulle siis tulen.

Terhi: Ostin sen saksasta tuon kirjainjunan ja viisi kirjainta maksoi kuusi euroa. Oli minusta edullinenkin. Noitahan kannattaisi olla Suomessakin. Jännä kun ei ole.
Kaapo on syntynyt 20.5 ja on reilut kymmenen kiloa ja 70 senttiä. Nyt vaan tosi kipeä suu ja kuu´me, uikuttaa pieni joulupukki. Eka ajattelin, että hampaita, mutta ei ne voi noin vaivata.

KS:kiva,että ehdit lukea blogia. Ollaan kuukolla.

VillaKajava:O.N blogin myytäviin pitääkin tutustua ja ihailla,vaikka en nyt kyllä voi pahemmin mitään tilailla. Valkoiset kirjaimet varmasi myös kauniit. Kirjaimet yleensäkin on tosi kivoja ja jokaisen omia, henkilökohtaisia. Huoneiden paikkoja on ihan kivaa järjestellä:)

Sini kirjoitti...

Viirinauha on nätti! Sopii hyvin teille. Haaveilin ompelevani jouluksi itsekin, mutta tyydyin vain liimailemaan pieniä viirinauhoja, kuten blogistani taisitkin huomata :) Suloista joulun odotusta!

Heidi kirjoitti...

Vastavierailulla kaaponkammarissa :) Kovin kaunista täällä, ja heti kiinnostaa myös jutut, kun poikien kanssa elämää elelee itsekin :)
"klik"-lukijaksi!!

Kaisa kirjoitti...

Voi pulleaa pikku pukkia,suloinen potilas siellä.Tulin vastavierailulle ja pistäydyn toistekin!

Peppi kirjoitti...

Tuo kirjainjuna on kyllä hauska ja ihanan värikäs. Ideana hauska! Edellisessä postauksessa katselin kateellisena ;) ihanaa pulpettia. Se on kyllä aarre! Harmittaa, kun meillä oli pienenä sellainen kahdenistuttava pulpetti, mutta äiti laittoi sen kiertoon. Grr.
Paranemista pikku-tontulle ja toivottavasti jouluna koko perhe terveenä!

Kaaponkammari kirjoitti...

Sini: Kiitos visiitistäsi. Kävin liittymässä lukijaksi.

Heidi: kiitos kommentista ja kävin vastavierailulla. Klikattu on:)

Rimpsukaisa: Kiitos visiitistäsi. Tulen vastavierailulle ja liityin lukijaksi.

Peppi:Harmillista, että pulpetti on päässyt teiltä karkuun. Itse ostin sen muistaakseni kolmellakympillä hesarin myydään palstalta. Se pitäisi maalata, mutten taida ottaa sellaista urakkaa. Toisaalta puu ja valkoinenkin ovat nättejä yhdessä. Pikkupotilas voi paremmin. Tänään nousi näpyt, oli vauvarokkoa. Kaunis kiitos kommentistasi:)

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Ihania sävyjä poikien huoneeseen. Ja suloinen pikkupukki. Paranemisia hänelle!

Kaaponkammari kirjoitti...

Emilia: Kiitos visiitistä, pukki alkaa olemaan iskukunnossa joulua varten. Turkoosia keräilin, kun viirinauhassa on turkoosia ja ihan mukava on valkoisen kanssa.