torstai 16. joulukuuta 2010

Lampaantalja kovassa käytössä


Kaapo sai etukäteisjoululahjaksi lampaantaljan, joka on kyllä ollut päivittäin käytössä monissa eri tilanteissa. Se on sellainen lahja, että me molemmat kyllä nautitaan siitä ihan kympillä. Isoille pojille ei tullut aikoinaan hommattua sitä ja näin jälkikäteen olisi kyllä pitänyt. Ulkona se on ihan ehdoton vaunuissa ja pulkassa ja sisällä se on niin kaunis tunnelmanluoja.



Aamupäivisin Kaapo menee päikkäreille ulos ja näillä pakkasilla talja vaunun pohjalla on enemmän kuin tarpeellinen ja itselläni on mukava olo, ettei poikaa palella. Vaunujen päälle heitän vielä virkatun villapeiton, niin uni kyllä tulee välillä vähän liiankin hyvin. Kahtena päivänä nukkui 5 tuntia putkeen, niin että illalla oli hieman unensaamisvaikeuksia:) En viitsi poikaa kesken unien herätellä, vaan annan pojan nukkua.

Päikkäreiden jälkeen taljan koti on Kaaponkammarissa puisen lelulaatikon päällä. Sen päällä siis virallisesti asuvat myös nämä kaksi nallukkaa.



Sitten omaksi ilokseni välillä kuljettelen taljaa ympäri taloa ja mm. keinutuolin päällä pidän sitä välillä tai takan edessä. Aika halvat huvit, vai mitä?



Summasummarum: Taljoja voisi hyvin olla meidän perheessä enemmänkin. Ikeasta ne kuulemma vietiin käsistä, niin että joku muukin taitaa olla niihin tykästynyt.

Oletko sinä?

11 kommenttia:

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Meillä oli Niilolla heti vauvasta lähtien tuo sama talja ja samoissa tarkotuksissa. Nyt taljasta riittää enemmän äidinkin iloksi :)
Meillä on myös harmaa talja, ja tontut on kuiskineet, että lisääkin olisi tulossa. Tykkään taljoista, ne on ihania. Mutta ei niin ihania, että olisin niistä valmis taistelemaan, kuten ne jotkut siellä ikeassa :D

Peppi kirjoitti...

Kaapo on kyllä suloisen näköinen vauveli :)
Meillä K sai taljan mummolta ja papalta. Oli käytössä rattaissa ja myöhemmin pulkassa. Ihanan lämmin ja pehmeä. Tänä syksynä otin eka kerran taljan lähinnä sisustusmielessä käyttöön. Mutta ehkä se vielä ulkoilemaankin pääsee.

Kaaponkammari kirjoitti...

Emilia:Taljassa on sisustusilon lisäksi ihanat muistot Niilon vauva-ajoista. Ne on niin ohikiitäviä hetkiä. Vai että lisää taljoja, ihanaa. Miekin haluun:)
Kiitos kommentistasi.

Peppi: Kyllä tämä Kaapo on semmoinen äidinoma vehnäpulla. On se vaan ihana, kun edelliset jo isoja. Sinulla varmasti K:n taljassa myös paljon ihania muistoja. Kiitos kommentista.


Oli niin ihana saada vastakaikua:)

Terhi kirjoitti...

Meillä löytyy myös pukinkontista kuulemma tuollainen talja. Kaksi niitä on jo ennestään, mutta lisä ei ole pahitteeksi ;) Terveisiä Kaapolle Aapolta :)

Villa Kajava kirjoitti...

Heippulis :)!Olit käynyt blogissani ja minä tietenkin vastavierailulle ja lukijaksesi :)! Kaapo on suloinen vauva, nautiskelee tuossa taljan päällä oikein,kun pehmeä. Meillä(kin) on vain yksi talja,pari lisää olisi tervetulleita. Mutta en minäkään jaksaisi lähteä ryysikseen tappelemaan kynsin ja hampain tarjoustaljoista. Katsotaan nyt tuleeko lisää. Kovilla pakkasilla lämmittää nuorimmaista mukavasti rattaissa tai pulkassa.

Tunnelmallista iltaa!

t.Minna :)

Linda kirjoitti...

Kiva kun olit löytänyt tiesi blogiini :) MInä täällä vastavierailulla ja pitääkin kirjata itsensä lukijaksi hetimiten!
Tuo talja on ihana, ja sehän on hyvä ja halpa huvitus kannella sitä eestaas kotona :) Siitä on moneksi!

Mukavaa viikonloppua Kaaponkammarin väelle :)

Kaaponkammari kirjoitti...

Terhi: kerroin juhlallisesti sohvalta terveiset Aapolta Kaapolle ja hän lähettää takaisin. Kiitos kommentista ja mukava, että on muitakin taljahulluja.

VillaKajava:Monet tuntuvat himoitsevan lisää taljoja. Toivottavasti teillekin niitä tulee.Kiitokset kommentistasi.

Linda: Joo tosiaan hassua on kannella sitä, mutta taidan olla vielä niin innoissani siitä. Eiköhän se innostus laannu. Ja kivo, jos tulet ystäväksi tai siis lukijaksi ja virtuaaliystäväksi:) Kiitos kommentista.

-m- kirjoitti...

Hieno uusi banneri!

Kaaponkammari kirjoitti...

-m-: Kiitos kuvaajalle!!!

Anonyymi kirjoitti...

Taljat on kivoja, meillä myös yksi joka ollut molemmilla käytössä - nyt tosin jäänyt tänä talvena jostain syystä kaappiin...pitääkin ottaa esille =)
-Nanne-

Kaaponkammari kirjoitti...

Nanne: Ihana kun piipahdit. Oli kiva kun jätit merkin. Ota ihmeessä talja esiin ja laita parhaalle paikalle. Hyvää Uutta Vuotta!