tiistai 11. tammikuuta 2011

Tuolien metsästystä ja jotain keväistä


Kiitokset edelliseen pöytäpostauksen vastanneille. Kyllä näissä blogeissa liikkuu kerrassaan mahtavaa porukkaa. Ja miten paljon täältä saa vinkkejä omaan sisustukseen. Kuin aasinsiltana tähän tiedonjakamiseen olen metsästänyt niitä puutuoleja jonkin verran ja aika toivotonta se on löytää täältä kirpputoreilta mieleisiäni tai edes sinnepäin. Taidan luottaa tässä tapauksessa nettiin ja siihen sainkin teiltä vinkkejä, kiitos ihaNAISET.

Viime sunnuntaina pakkauduttiin autoon koko porukalla, ainoastaan vanhin oli harkoissa. Karautimme Tattarisuolle, jossa on antiikkiliikkeitä ja kirppareita. Keskimmäinen poika totesi hetken ajettuamme räntäsateessa auraamattomia teitä tuskaisena, että tää on kun aavekaupunki. Purskahdin nauruun, sillä sellainen fiilis siellä tulee kyllä. Ränsistyneitä tehdashalleja vieri vieressä ja epämääräisen näköisiä yrityksiä, joihin käynti on pikkuruisista ovista. Ei löytynyt kerrassaan mitään, ainakaan edullista aavekaupungista. Tiedän kyllä, että monet sisustuksesta kiinnostuneet tekevät löytöjä Tattarisuolta ja niistä olisikin kiva kuulla ja jakaa tietoa. Oletko sinä tehnyt?

Blogeissa näkyy keväisiä värejä ja laitan oman kevätjuttuni teille. Se on tämä Miina Äkkijyrkän lehmätaulu, jossa on tuota turkoosia ja vaaleanpunaista. Huomaan kuin varkain ihastuneeni turkoosiin piristysruiskeena vaaleata vasten. Portaikkoon haluttiin joku isokokoinen taulu, joten mies teki tehyksen vanhoista rimoista ja siihen sitten päälle tuo kangas, joka ihan nidottiin tauluksi. Taulu on ollut portaikossa jo parisen vuotta, ja vielä nuo lehmät piristävät meitä. Tämä on jo kolmas kangas, joten aika edullinen tapa saada uutta ilmetta portaikkoon. Lisäksi muutama kuva portaista. Ne on kiveä, joten sopivat tämän kollilauman käyttöön paremmin kuin hyvin. Portaat on päällystetty harmaalla Villeroy Bochin laatalla ja ovat minusta aika ajattomat.



Räntäsateesta huolimatta kevättä kohden!

10 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Ihana tuo kangas! Raikas turkoosi iskee!

Oikein kivan pöydän olette löytäneet. Tuoleja löytyy kesäaikaan maaseutukirppiksiltä järkihintaan. Pk-seudulla niistä saa maksaa aika paljon.

Meillä on aivan järkky pöytäryhmä, mutta järkevä mies ei halua siitä luopua... Ehkäpä saan joku päivä maalattua sen.

Minna kirjoitti...

Huikean kiva tuo kangas! Mä olen myös turkoosiin hurahtanut, mutta en ole jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä käyttänyt sitä vielä sisustuksessa, jospa...Servetit ja Iittalan turkoosit kahvikupit kyllä jo poltelleet mieltä, nyt lähinnä juonut teet ja kahvit muumimukeista :).

Upeat portaat! Erittäin järkevää käyttää kiveä, meillä valkoiset kuultomaalatut portaat ja ikävästi portaiden reunoilta maalit kuluneet :(. Ja teidän taloon sopii kiviportaat, kun talokin jyhkeä :)!

Mainiota päivänjatkoa!

t.Minna :)

Peppi kirjoitti...

Pirteä tuo taulu - turkoosi on ihana väri!
Tosi näyttävä ja suht edullinen vaihtoehto isoksi tauluksi.
Mie kans olen harrastanut näita rimoihin pingotettuja kankaita.

Sanna-Pauliina kirjoitti...

Äkkijyrkän kevätjuhlassa on kyllä tunnetta ja vauhtia! :) Mulla on kanssa tuolin metsästystä. Haluaisin eteiseen lipaston jättämään tyhjään tilaan vanhan patinoituneen tuolin jonka päälle vois jotain kukkasta pistää piristämään... Hinnat vaan aikas korkeat täälläkin :/

Terhi kirjoitti...

Hieno kangas ja olet löytänyt sille hyvän paikan!! Näyttää hyvältä tuo turkoosi.

Taru/ Pullahiiri kirjoitti...

Käväisin minäkin tuolla Tattarisuolla jokunen kuukausi sitten ja ihmettelin, kun mielestäni kaikki entiset hyvät liikkeet vuosien takaa olivat kadonneet. En tehnyt mitään löytöjä.
Tuo teidän ruokapöytä tuossa edellisessä postauksessa näyttää todella nätiltä! Tosi hyvä löytö! Sen ääressähän voisi pitää vaikka jonkinlaisen leivontakoulun... :o)

tinttarus kirjoitti...

RAikas taulu! Toi Miinan kangas on suloinen ja turkoosi tuo kevään kotiin:)
Ihastelin tuota pöytälöytöänne, wau. Tsemppiä tuolien metsästykseen!

Sini kirjoitti...

Turkoosi eri sävyissään on näemmä tämän talven väri :) Upea kangas! Toivottavasti löydätte tuolit pian. Etsitkö samanlaista settiä vai voiko kenties jokainen olla erilainen, mutta yhteensopiva?

Kaaponkammari kirjoitti...

Nonna: Kiva kun kävit luonani. Täytynee tosiaa laajentaa reviiriä tuolien kanssa. Maalaaminen näin ensihätään voisi auttaa pöytäongelmassa.

Villa Kajava: Aah turkoosit kupiit voisivatkin olla aikas kivat. Nyt aleissa kannattaisi vähän ostella, kun saa edullisesti ja jos kaappeihin mahtuu.

Peppi: Kiva, että samat harrastukset:)

Sanna-Pauliina: Jatketaan sitkeästi metsästystä. Kyllä niitä aina jostain putkahtaa:)

Terhi: Kiva, että sinäkin tykkäät turkoosista. kevään väri vissiin.

Taru: tattarisuo on tosiaan muuttunut aavekaupungiksi:) Leivontakurssi 0-tasoisille voidaan järjestää meillä. Luulempa, että jonoa olisi kilometrikaupalla:)

Tinttarus: Mukavaa, että tykkäsit pöydästä. Kovasti tykkään, joskus on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Sini: Aattelin bongailla erilaisia yhteensopivia tuoleja. Eri parisuus jotenkin viehättää. Mies vähän ihmettelee, mutta ihmetelköön:)

J kirjoitti...

Turkoosi sopii niin hyvin kevääseen! Ihanan raikas väri. Hyvän paikan löysit taululle. Itsekin tein Vallilan verhokankaasta taulun vierashuoneeseen, sillon ku muutettiin. Jos joskus kyllästyy, niin uutta kangasta vaan tilalle :)