tiistai 4. tammikuuta 2011

Ei tullut ONNELAA


Seitsemisen vuotta sitten tähän aikaan selailin kuumeisesti talokirjoja. Silmissäni siinsi kuva pitsihuvilasta mansardikattoineen. Minulla oli monia sellaisia juttuja, jota halusin ehdottomasti toteuttaa ja ulkonäöllisesti liikuin mansardikattoisen talon ja huvikummun välimaastossa.

No sitten saatiin tontti. Kiva tontti löytyikin päättyvän tien päässä asuinalueella, johon muut talot oli rakennettu jo aikapäiviä sitten. Nyt sitten vaan suunnittelemaan sitä Onnelaa.  Tilaa tontilla oli reilut kahdeksansataa neliömetriä, mikä tarkoitti sitä, että rakennusoikeutta oli 120 neliötä. Tämä neliömäärä ei missään nimessä riittänyt meidän tarpeisiin ja järkevintä oli rakentaa kellari. Yllätyskäänteenä teimmekin siis kellaritalon, mikä maaperätutkimuksissa osoittautuikin hyväksi ja järkeväksi vaihtoehdoksi.Näin saimme tuplattua rakennusoikeusneliöt, sillä halusimme tilaa ympärillemme ja jokaiselle perheen jäsenelle oman sopen, mihin vetäytyä sekä mukavasti myös yhteistä, väljää tilaa.

Piirrätettiin erilaisia vaihtoehtoja talostamme, eikä mikään kyllä muistuttanut sitä Onnelaa, josta olin haaveillut. Vastaan tuli tontin koko, järkevyys, rakennusoikeus sekä tietysti taloudelliset tekijät. No, mies rakensi taloa suurimmaksi osaksi itse ja hänellä oli omat näkemyksensä siitä, mitä hän haluaa ja ennen kaikkea mikä on järkevää, eikä se todellakaan ollut mitään Onnelaa, eikä Ainolaakaan. Hän on järki-ihminen ja hänen mielestään oli parasta tehdä kellaritalo tiiliverhoilulla. Voi hyvä ihme sentään, ei se Onnela, vaan tylsä ja arkinen tiilitalo! Tiilitalo oli mulle se vihon viimeisin vaihtoehto mun mielessä ja siihen me sitten oikeesti lopulta päädyttiin:)


Rakentaminen kesti kokonaisuudessaan kymmenisen kuukautta, eikä mitään sen suurempia ongelmia ollut. Meillä oli selvä työnjako. Mies rakensi ja kävi töissä ja minä hoitelin silloin kahta lastamme. Mielessäni toki kävin kamppailua siitä, totunko koskaan näihin kompromisseihin, jota tehtiin kotimme suhteen.

Vaikka talo ei ollutkaan aluksi unelmien täyttymys, ei sinnepäinkään, on tämä tiiliverhoiltu talomme muuttunut kaikkien muutosten jälkeen meidän Onnelaksi. Pikku hiljaa, päivä päivältä, olen enemmän ja enemmän tykästynyt meidän kotiimme, vaikkei se ollutkaan sitä, mitä alunperin haaveilin. Ei tullut Onnelaa, mutta tuli koti jossa me kaikki viihdytään - meidän onnela.

Asutko sinä onnelassa?

12 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Kiitos, että olit vieraillut blogissani ja jättänyt kommenttia! Kaunis koti teillä ja ihanat värit tosiaan vauvan huoneessa :)

Hyvää uutta vuotta!

Peppi kirjoitti...

Kaunis ja tilava koti teillä. Ja kun on suurelta osin itse tehty, niin tietää miten on tehty. Jospa joskus itsekin sais suunnitella oman kodin pohjat...
Silloin kun me muutettiin nykyiseen kotiin, niin tämä asuinalue kuului luokkaan "ei ainakaan sinne" ja kuinkas kävi... Tosi tyytyväisiä ollaan jälkikäteen oltu. Ett ei se aina mene niinkuin suunnittelee, vaan joskus jopa paremmin:)

-m- kirjoitti...

Kiva postaus teidän talosta! Hieno se on ja hyvät tilat koko jengille.

Jussi kirjoitti...

Hienosti kirjoitettu Hanna! Onnela se tosiaan on!

Kaaponkammari kirjoitti...

Maria: Kiitos käynnistäsi.Tulen taas visiitille ja liityinkin lukijaksesi.

Peppi: Mukava kuulla, että tekin olette hieman seikkailleet asuinpaikan suhteen, mutta lopputulos on hyvä.

-m-: Kiitti Mintsi

Kaaponkammari kirjoitti...

Jussi: Kiitti kommentista. Ihan punastuin!

Villa Kajava kirjoitti...

Tämä oli sangen kiinnostava teksti, ihanaa kun kerroit talonne tarinan täällä :). Me emme todellakaan asu "onnelassa" vaan tämä oli hyvin pikainen kompromissi, kun edellinen koti jouduttiin myymään alkavan putkirempan takia. No lähemmäs sitä omakotiunelmaa päästiin sen verran, että nyt rivarissa ollaan mikroskooppinen(?) osa maisteltua miltä tuntuu asua maantasossa ja kahta pihaa vaihtelevasti hoidellen. Toivottavasti saamme kuitenkin sen oman "onnelan" kahden-kolmen vuoden sisään :). Mielestäni teidän talo näyttää upealta! Mä tykkään puutaloista,mutta myös tiili- ja kivitaloista.Miehen mielestä (ne miehet ja järkevyysnäkemykset;)) tiilitalo se "oikea".

Mukavaa viikonjatkoa!

t.Minna :)

e kirjoitti...

noinhan se usein menee, ei saa ihan kaikkea mistä haaveilee, mutta jotain kuitenkin :) olet varmaan saanut tehdä sisustusratkaisuja itsenäisesti (osan ainakin), vaikkei seinistä tullut sellaiset kuin olit haaveillut. parempi olla onnellinen kompromissitalossa kuin onneton kulissi-Onnelassa (en nyt sano, että välttämättä olisitte onnettomia Onnelassa, vaan että kompromissit tekee avioliitosta onnellisen). Mielenkiintoinen postaus!

Heidi kirjoitti...

Tulin vierailulle :)
Haaveilin pitkään tämmöisestä rintamamiestalosta jossa asutaan eli periaatteessa haaveista tuli totta :) nyt ajan kuluessa olen alkanut haaveilemaan vielä vanhemmasta ja isommasta kodista, naapurissa on 200 vuotta vanha talo ja se olis juuri semmonen jota haluaisin :) Mutta luulen että asumme tässä loppuelämämme, vähän ahdasta hetkittäin on mutta 10 vuoden päästä on jo toinen juttu kun isommat alkaa lentämään pesästä :) Taidamme asua meidän onnelassa, täällä on hyvä olla ja asua :)

tinttarus kirjoitti...

Todellinen ONNELA on se koti, jossa sydän sykkii lämpöä ja rakkutta. Oma onnelanne on kaunis. Ainahan kompromisseja joutuu hyväksymään. Meillä tämä "talovanhus" ei ihan jokaista haavettani täytä, mutta se on meidän ONNELAMME:)

Iloisia ja onnentäyteisiä hetkiä onnelaanne!

Hannis / Toukokuun Tyttö kirjoitti...

Ei muuten tule siis meillekään Onnelaa, vaikka sitä alunperin suunnittelin. Kun ei saatu sitä Onnelan tonttia, niin ei sitten koko taloa. Mutta nyt tulee rinne-Aurora :-) Vähintään yhtä hyvä!!

Kaaponkammari kirjoitti...

Ensinnäkin aivan mahtavaa, näin monta kommenttia. Jihaa!

VillaKajava: Kiitos mielenkiintoisesta kommentista. Maantasalla lasten kanssa on kyllä huippua asua ja meillä pojat ovat koko ajan ulkona. Nytkin molemmat. Toinen laskettelemassa ja toinen luistelemassa ja ainiin Kaapokin nukkuu ulkona ja mies siivoo autotallia. Minä bloggaan:)

e: juuri näin. Ja ihanaa, kun tulit blogiini. Elämä on muutenkin täynnä kompromisseja ja sopeutumista, joten talonrakennuskaan ei tehnyt meillä poikkeusta:)

Heidi: mukavaa, että olette löytäneet onnelanne. Varmasti kiva tuo teidän rintamamiestalo. Eihän sitä tiedä, vaikka joku päivä haaveestasi tulee totta?

Tinttarus: Voi kun kaunis kirjoitus ja kiitos kun kävit. Ihana kuulla, että ihmiset asuvat onnelassaan. ´

Hannis: Kiitos visiitistä. Onnela tai Auroora. Uskon,että olette onnellisia uudessa kodissanne.