tiistai 30. marraskuuta 2010

Kärpässienihimo iski Saksassa

Näitä puisia valkoisia kärpässieniä punavalkoisella ruutukankaalla ostin reilusti. Olivat niin nättejä:)



Oikein huvittaa, kuinka silmäni aina osuivat Dusseldorfissa kärpässieniin ja yhteen toiseen asiaan, jonka paljastan vasta huomenna:)







Kaikkien joulukoristeiden seassa ihailin siis kärpässieniä ja niitä hommasinkin muutamia kotiin. Ei ostokset tarvitse olla suuren suuria, vaan juuri itseään miellyttäviä. Se riittää. Ihanaa on sitten miettiä kotona niille paikkaa. Siinä helposti menee aikaa, kun vaihtelee ja fundeeraa, josko tänne vai tänne.


Sitten seuraava kärpäsäsieniostos. Nimittäin tällaiset kärpässienipyykkipojat, jotka laitoin molemmin puolin ruokailutilan valkoisia verhoja. Antoivat kummasti ilmettä. Uskotteko?

Viimeisenä muttei vähäisimpänä tämä niin sympaattinen kärpässienilämpömittari. Se katseli minua anovasti yhdessä kojussa ja jotenkin  se oli pienessä vinoudessaan niin liikuttava, että kuului meille.
Tämä kuva pikkuiidan putiikikista. Ihanaa nauhaa:)

Tässä kuva myös Pikkuiidan putiikista. Ihania Maileg-sieniä.


Onko teillä tällaisia himoja jonkun joulukoristeen suhteen?

P.S Rakkaat lukijat, laittakaa edes joku pieni kommentti, sillä tämä on vähän yksinäistä puuhaa, jollen saa teistä seuraa:) OK? Sovittu, kiitos:)

6 kommenttia:

-m- kirjoitti...

Hienot kärpässienet! Saiko Kaapo mitään kivaa kärpässienipukua markkinoilta?

Anonyymi kirjoitti...

Ihania joulutunnelmia! Kärpässienet ovat minukin mieleen:)
Kauniita kuvia ja kiva blogi!

Mukavaa joulun odotusta!
Hanna

Peppi kirjoitti...

Ihania kärpässieniä ja joulujuttuja!
Ennen en ole kärpässieniä ajatellut joulukoristeina, mutta syksyllä iski kärpässienikuume ja kokeilin virkata itsekin muutaman. On ne niin söpöjä. Laitoin syksyllä sienet etuovea koristamaan, linnut tais tykätä niistä yhtä paljon kuin itse. Pois oli heitettävä ja nyt pitäis virkata uudet...

Kaaponkammari kirjoitti...

m: täytynee metsästää pukua:)

Hanna: kiva,että muutkin pitävät sienistä:)

Peppi:nyt vaan uusia virkkaamaan:)

Nonna kirjoitti...

Täällä toinen kärpässienihullu. Blogissani niitä vilisee ja tänään vielä ehtii osallistua kärpässieniarvontaan! =)

Ihania sieniä olet löytänyt!

Kaaponkammari kirjoitti...

Nonna: kiva blogi sinulla ja toivon,että arpaonni suosii punaisella sienellä ehdottomasti:)